sunnuntai

18 kesäkuuta

  • 06.00

    Preerikoiden kartano

    +

    Ongelmien tulva, Kausi 1 | Jakso 9

    Dogtownissa on sadekausi. Scarlett ja sen perhe puurtavat vahvistaakseen koloaan ennen tulvaa, mutta joutuvat hoitelemaan kutsumattoman vieraan juuri ennen myrskyä.

    Ohjelmasivulle
  • 06.30

    Yukonin eläinlääkäri

    +

    Kiivas biisoni, Kausi 7 | Jakso 1

    Aikaa on rajallisesti, kun tri Oakley kiirehtii diagnosoimaan kissaa, jolla on hurja rakko-ongelma. Hän saattaa tarvita mysteerin kanssa lisäapua. Maatila, joka hoitaa karjansa hyvin, tarvitsee apua tri Oakleyltä testatakseen uutta järjestelmää riehakkaita biisoneita varten. On varsinainen koiran päivä, kun tri Oakley järjestää rokotusklinikan, johon voi ajaa autolla. Tri Oakley tutkii kahta frettiä sekä kahta saksanpaimenkoiraa, joilla on lajityypillisiä ongelmia.

    Ohjelmasivulle
  • 06.50

    Yukonin eläinlääkäri

    +

    Karhuja koneessa, Kausi 7 | Jakso 2

    Kaksi karhunpentua toipuu kamalasta kokemuksestaan, mutta ne tarvitsevat tohtori Oakleyn apua lähteäkseen pitkälle matkalle uuteen kotiin. Kissalla on suussaan pahoja haavaumia, jotka huolestuttavat sen omistajaa. Tohtori Oakley kuitenkin tietää, mitä tehdä. Helppo leikkaus uhkaa viedä Rusty-labradorin hengen. Kaksi kiliä on kastroitava. Tohtori Oakley menee kahden tyttärensä ja hevosten kanssa uimaan.

    Ohjelmasivulle
  • 07.15

    Itävallan luonnonperintö – yksi maa, kuusi kansallispuistoa

    +

    Haasteet, Kausi 1 | Jakso 2

    Toinen osa keskittyy tulevaisuuden haasteisiin: Miten kansallispuistot hoitavat invasiivisten lajien uhan ja millaisia menestystarinoita niillä on kerrottavana? Esimerkiksi Hohe Tauern -kansallispuiston alueelta aiemmin kadonneet vuorikauriit ja partakorppikotkat on saatu tuotua takaisin. Gesäusen kansallispuistossa lumivyöryt loivat erään lajirikkaimmista alueista, jossa harvinaiset perhoset, kuten punainen apolloperhonen, asuvat.

    Ohjelmasivulle
  • 08.00

    Euroopan salaiset ihmeet

    +

    Saksa, Kausi 1 | Jakso 1

    Saksa on Euroopan väkirikkain maa. Mahtavien jokin halkoma ja metsien peittämä maa. Erämaissa luonto on täynnä yllätyksiä. Yli kolmannes maasta on suojeltu aina Bavarian vuorilta Pohjanmerelle. Suuret harmaahylkeet ottelevat paritteluoikeuksista, murmelit ja oravat pakenevat ilmasta hyökkääviä petoja, aikaisemmin metsästetyt ja muita välttelevät ilvekset ja hirvet valtaavat alaa.

    Ohjelmasivulle
  • 08.50

    Oudoimmat

    +

    Merten oudoimmat: Rakkauden meret, Kausi 1 | Jakso 4

    Katso, millä kaikilla hämärillä tavoilla merieläimet etsivät rakkautta.

    Ohjelmasivulle
  • 09.35

    Itävallan luonnonperintö – yksi maa, kuusi kansallispuistoa

    +

    Alkuperät, Kausi 1 | Jakso 1

    Ensimmäinen osa kertoo Itävallan kansallispuistojen alusta, johon liittyivät muutamat pioneerit ja kansalaistottelemattomuus. Yksi heistä muistelee tulvatasangon valtausta voimalanrakennuskiistan aikana ja protesteja tykkien ampumaradan perustamista vastaan. Ohjelma kertoo tietenkin myös kiehtovia luontotarinoita ja näyttää upeita otoksia eläimistä.

    Ohjelmasivulle
  • 10.20

    Itävallan luonnonperintö – yksi maa, kuusi kansallispuistoa

    +

    Haasteet, Kausi 1 | Jakso 2

    Toinen osa keskittyy tulevaisuuden haasteisiin: Miten kansallispuistot hoitavat invasiivisten lajien uhan ja millaisia menestystarinoita niillä on kerrottavana? Esimerkiksi Hohe Tauern -kansallispuiston alueelta aiemmin kadonneet vuorikauriit ja partakorppikotkat on saatu tuotua takaisin. Gesäusen kansallispuistossa lumivyöryt loivat erään lajirikkaimmista alueista, jossa harvinaiset perhoset, kuten punainen apolloperhonen, asuvat.

    Ohjelmasivulle
  • 11.10

    Euroopan salaiset ihmeet

    +

    Saksa, Kausi 1 | Jakso 1

    Saksa on Euroopan väkirikkain maa. Mahtavien jokin halkoma ja metsien peittämä maa. Erämaissa luonto on täynnä yllätyksiä. Yli kolmannes maasta on suojeltu aina Bavarian vuorilta Pohjanmerelle. Suuret harmaahylkeet ottelevat paritteluoikeuksista, murmelit ja oravat pakenevat ilmasta hyökkääviä petoja, aikaisemmin metsästetyt ja muita välttelevät ilvekset ja hirvet valtaavat alaa.

    Ohjelmasivulle
  • 11.55

    Pristine Seas: Meriä suojelemassa

    +

    Seuraa National Geographicin tutkija Eric Salaa ja tämän Pristine Seas -projektia, kun hän matkaa pitkin maailmaa pelastamassa meriämme.

    Elokuvasivulle
  • 12.40

    Ihminen vastaan tursas

    +

    Muinaisista ajoista asti on tehty havaintoja valtavasta kahdeksanlonkeroisesta meriolennosta, johon pohjautuu monia myyttejä hirviöistä, jotka ovat tarpeeksi isoja upottamaan laivoja ja nielemään ihmisiä. Jättimäinen Enteroctopus dofleini -mustekala voi kasvaa jopa 45 kg:n painoiseksi ja sen lonkerot voivat olla jopa viisimetriset. Se voi vaeltaa lähes kahden kilometrin syvyydessä meressä. Se on varsinainen kahlekuningas ja planeetan kaikkein älykkäin selkärangaton. Nyt NATIONAL GEOGRAPHIC WILD paljastaa tämän uskomattoman saalistajan salaisuudet. Tässä erikoistapahtumassa laitamme Enteroctopus dofleinin ja ihmisen vastakkain, jotta näemme, miten ne vertautuvat älyn, ongelmienratkaisun, taipuisuuden, sopeutumisen ja voiman suhteen.

  • 13.25

    Delfiinit vs. hait

    +

    Hait ja delfiinit ovat jakaneet meren asuinpaikkana miljoonia vuosia, mutta tiedemiehet alkavat vasta ymmärtää niiden suhdetta. Uudet tutkimukset antavat meille mahdollisuuden todistaa tätä näytelmää ja uudistaa tietomme haista. Haita pidetään itsenäisinä yksineläjinä, mutta olemme todistaneet niiden metsästävän ryhmissä, oppivan ja jopa opettavan muita haita.

  • 14.10

    Haiden supervoimat

    +

    Kaksi asiantuntijaryhmää menee poikkeuksellisen pitkälle haitieteen nimissä, kun he tutkivat kahta ikonisinta hain supervoimaa eli nopeutta ja puremavoimaa. Kaliforniassa on käynnissä kilpailu, kun Andy Casagrande yrittää paljastaa maailman nopeimman hain huippunopeuden. Bahamalla Brocq Maxey pääsee tutkimaan hain puremavoimaa lähempää kuin useimmat.

    Elokuvasivulle
  • 14.55

    Haiparvi

    +

    Shark Swarm tutkii maailmamme suurimpia ja salaperäisimpiä haikokoontumisia.

  • 15.40

    Chris Hemsworth: Hairanta

    +

    Hollywood-tähti Chris Hemsworthilla on ainutlaatuinen suhde mertemme saalistajien kuninkaaseen. Hait ovat aina kiehtoneet häntä, koska mies on asunut niiden lähellä vuosia. Ensin lapsena, nyt tunnettuna Byron Bayn surffarina lähellä hänen kotiaan New South Walesissa, joka on yksi maailman haikeskuksista.

    Elokuvasivulle
  • 16.25

    Merten titaanit: Perheasia

    +

    Mauritiuksen rannikkovesien lähellä elää todellisten jättiläisten perhe. Siellä ui yli parikymmentä kaskelottia: viisitoista naarasta ja yksitoista poikasta sekä muutama valtava uros, jotka palaavat sinne metsästettyään kuukausien ajan Etelä-Afrikan vesissä. Ohjelma seuraa klaania ja näyttää, miten nämä merten jätit toimivat sosiaalisissa tilanteissa, ja kertoo niiden uskomattomasta arjesta.

    Elokuvasivulle
  • 17.10

    Kingdom of The Blue Whale

    +

    Maailman johtavat sinivalaiden tutkijat lähtevät National Geographic Societyn tukemina vallankumoukselliselle tehtävälle: he etsivät, tunnistavat ja merkitsevät Kalifornian sinivalaita ja hyödyntävät DNA-näytteitä valaiden sukupuolen määrittämisessä. Sen jälkeen he liittyvät näiden valtavien eläinten muuttomatkalle niiden kerääntyessä Costa Rica Domeen. Asiantuntijat havainnoivat valaiden pariutumisrituaaleja krillimassojen ja virtausten keskellä 800 kilometrin päässä Costa Rican rannikolta. He toivovat löytävänsä ja tallentavansa sinivalastutkimuksen Graalin maljan eli meren suurimman nisäkkään parittelu- ja poikimispaikan meressä.

    Elokuvasivulle
  • 18.00

    Oudoimmat

    +

    Merten oudoimmat: Mutanttien seikkailut, Kausi 1 | Jakso 6

    Elämä voi olla villi matka ja luonto raaka. Kun vaihtoehdot ovat sopeutua tai kuolla, oudoilla on etunsa. Hyppää mukaan hämmentäviin mutanttien seikkailuihin.

    Ohjelmasivulle
  • 18.45

    Meren ihmeet

    +

    Elämän saaret, Kausi 1 | Jakso 1

    Tyynellämerellä on monenlaisia saaria aina koralliatolleista ja savuavista tulivuorista kadonneen mantereen kappaleisiin. Tutustu näiltä elämän saarilta löytyviin villeimpiin sopeutumisen ja selviytymisen tarinoihin.

    Ohjelmasivulle
  • 19.30

    Meren ihmeet

    +

    Saalistaja vai saalis, Kausi 1 | Jakso 2

    Elämä meressä on jatkuvaa taistelua selviytymisestä, jossa olentojen on syötävä, mutta vältettävä ateriaksi joutumista, jotta ne voivat varmistaa geeniensä selviytyvän seuraavassa sukupolvessa.

    Ohjelmasivulle
  • 20.15

    Oudoimmat

    +

    Merten oudoimmat: Mutanttien seikkailut, Kausi 1 | Jakso 6

    Elämä voi olla villi matka ja luonto raaka. Kun vaihtoehdot ovat sopeutua tai kuolla, oudoilla on etunsa. Hyppää mukaan hämmentäviin mutanttien seikkailuihin.

    Ohjelmasivulle
  • 21.00

    Uskomaton eläinlääkäri Pol

    +

    Emohetkiä, Kausi 10 | Jakso 17

    Polin eläinklinikan eläinlääkärit hoitavat eläimiä ammattitaidolla ja sympatialla jokaisessa emoksi tulemisen vaiheessa. Tohtori Pol aloittaa päivän tarkastamalla emon ja sen kolme pentua. Sitten hänet kutsutaan pienelle tilalle tarkastamaan raskaana oleva lehmä. Sillä välin tohtori Michele auttaa vuohta synnyttämään kolme pientä kiliä. Tohtori Brenda avustaa poron syntymässä.

    Ohjelmasivulle
  • 21.40

    Uskomaton eläinlääkäri Pol

    +

    Show’n parhaat, Kausi 10 | Jakso 19

    Eläinten vieminen Isabella Countyn markkinoille on perinne, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Eläinlääkärit Polin eläinklinikalla auttavat kaikissa lääketieteellisissä ongelmissa, joita ilmenee, kun eläimiä valmistellaan markkinoille. Tohtori Pol ompelee hevosen silmäluomen viime hetkellä, jotta se voi kilpailla rodeossa.

    Ohjelmasivulle
  • 22.25

    Uskomaton eläinlääkäri Pol

    +

    Omatoiminen Pol, Kausi 12 | Jakso 9

    Eläinlääketieteessä yksi ratkaisu ei kelpaa kaikille, joten eläinlääkäri Pol käyttää hoksottimiaan kiperissä tilanteissa. Polin eläinlääkärit käyttävät vanhan koulukunnan niksejä ja tekevät hyvin kekseliäitä ratkaisuja hoitaakseen apua tarvitsevia eläimiä.

    Ohjelmasivulle
  • 23.10

    Oudoimmat

    +

    Merten oudoimmat: Mutanttien seikkailut, Kausi 1 | Jakso 6

    Elämä voi olla villi matka ja luonto raaka. Kun vaihtoehdot ovat sopeutua tai kuolla, oudoilla on etunsa. Hyppää mukaan hämmentäviin mutanttien seikkailuihin.

    Ohjelmasivulle
  • 23.55

    Haiparvi

    +

    Shark Swarm tutkii maailmamme suurimpia ja salaperäisimpiä haikokoontumisia.

  • 00.40

    Chris Hemsworth: Hairanta

    +

    Hollywood-tähti Chris Hemsworthilla on ainutlaatuinen suhde mertemme saalistajien kuninkaaseen. Hait ovat aina kiehtoneet häntä, koska mies on asunut niiden lähellä vuosia. Ensin lapsena, nyt tunnettuna Byron Bayn surffarina lähellä hänen kotiaan New South Walesissa, joka on yksi maailman haikeskuksista.

    Elokuvasivulle
  • 01.25

    Merten titaanit: Perheasia

    +

    Mauritiuksen rannikkovesien lähellä elää todellisten jättiläisten perhe. Siellä ui yli parikymmentä kaskelottia: viisitoista naarasta ja yksitoista poikasta sekä muutama valtava uros, jotka palaavat sinne metsästettyään kuukausien ajan Etelä-Afrikan vesissä. Ohjelma seuraa klaania ja näyttää, miten nämä merten jätit toimivat sosiaalisissa tilanteissa, ja kertoo niiden uskomattomasta arjesta.

    Elokuvasivulle
  • 02.10

    Kingdom of The Blue Whale

    +

    Maailman johtavat sinivalaiden tutkijat lähtevät National Geographic Societyn tukemina vallankumoukselliselle tehtävälle: he etsivät, tunnistavat ja merkitsevät Kalifornian sinivalaita ja hyödyntävät DNA-näytteitä valaiden sukupuolen määrittämisessä. Sen jälkeen he liittyvät näiden valtavien eläinten muuttomatkalle niiden kerääntyessä Costa Rica Domeen. Asiantuntijat havainnoivat valaiden pariutumisrituaaleja krillimassojen ja virtausten keskellä 800 kilometrin päässä Costa Rican rannikolta. He toivovat löytävänsä ja tallentavansa sinivalastutkimuksen Graalin maljan eli meren suurimman nisäkkään parittelu- ja poikimispaikan meressä.

    Elokuvasivulle
  • 03.00

    Itävallan luonnonperintö – yksi maa, kuusi kansallispuistoa

    +

    Alkuperät, Kausi 1 | Jakso 1

    Ensimmäinen osa kertoo Itävallan kansallispuistojen alusta, johon liittyivät muutamat pioneerit ja kansalaistottelemattomuus. Yksi heistä muistelee tulvatasangon valtausta voimalanrakennuskiistan aikana ja protesteja tykkien ampumaradan perustamista vastaan. Ohjelma kertoo tietenkin myös kiehtovia luontotarinoita ja näyttää upeita otoksia eläimistä.

    Ohjelmasivulle
  • 03.45

    Itävallan luonnonperintö – yksi maa, kuusi kansallispuistoa

    +

    Haasteet, Kausi 1 | Jakso 2

    Toinen osa keskittyy tulevaisuuden haasteisiin: Miten kansallispuistot hoitavat invasiivisten lajien uhan ja millaisia menestystarinoita niillä on kerrottavana? Esimerkiksi Hohe Tauern -kansallispuiston alueelta aiemmin kadonneet vuorikauriit ja partakorppikotkat on saatu tuotua takaisin. Gesäusen kansallispuistossa lumivyöryt loivat erään lajirikkaimmista alueista, jossa harvinaiset perhoset, kuten punainen apolloperhonen, asuvat.

    Ohjelmasivulle
  • 04.30

    Euroopan salaiset ihmeet

    +

    Saksa, Kausi 1 | Jakso 1

    Saksa on Euroopan väkirikkain maa. Mahtavien jokin halkoma ja metsien peittämä maa. Erämaissa luonto on täynnä yllätyksiä. Yli kolmannes maasta on suojeltu aina Bavarian vuorilta Pohjanmerelle. Suuret harmaahylkeet ottelevat paritteluoikeuksista, murmelit ja oravat pakenevat ilmasta hyökkääviä petoja, aikaisemmin metsästetyt ja muita välttelevät ilvekset ja hirvet valtaavat alaa.

    Ohjelmasivulle
  • 05.15